EHDOKKAIDEN KIRJOITUKSIA

Onko yksinasuvat unohdettu?

Yksinasuvien määrä on kaksikertaistunut vuodesta 1990. Suurimmissa kaupungeissa jo puolet asuntokunnista on yksinasuvia. Pelkästään Espoossa asuu noin 60 000 yksinasuvaa. Miksi yksinasuvien asioista ei silti juurikaan puhuta ja miksi niistä pitäisi ehdottomasti puhua?

Toisin kuin usein kuvitellaan, yksinasuvat eivät ole vain nuoria tai vanhoja, vaan itse asiassa enemmistö yksinasuvista on työikäisiä. Nuoria alle 25-vuotiaita yksinasuvista on 11 prosenttia, työikäisiä 25–64-vuotiaita 53 prosenttia ja yli 65-vuotiaita 36 prosenttia. Yksinasuminen ei ole vain ohimenevä vaihe, vaan monelle se on pysyvä elämänmuoto.

Yksinasuvilla menee useimmilla mittareilla keskimäärin koko väestöä huonommin. Yksinasuvien kuolleisuus on suurempi, koettu terveys on huonompi, psyykkinen kuormittuneisuus ja masennus on yleisempää. Yksinasuvat ovat myös keskimäärin yksinäisempiä, joskin on tässä kohtaa muistutettava, että yksinasuva ei automaattisesti ole yksinäinen.

Joka kolmas yksinasuva on köyhä. Yksinasuvien työllisyysaste on matalampi, tulot pienemmät ja vastaavasti asumismenorasite suurempi. Kun tarkastelemme esimerkiksi yksiön ja kaksion vuokratasoa, yksiö on verrattain kalliimpi. Pienenkin asunnon kulut ovat siis yksinasuvalle suhteellisesti suuremmat.

Sairastuessaan yksinasuva voi kohdata monia käytännön haasteita. Kuka auttaa minua, kun tarvitsen toisen henkilön luokseni yöksi päiväkirurgisen toimenpiteen jälkeen? Kuka auttaa, kun murran jalkani, enkä pysty kurkottelemaan itse kaappeihin kotona?

Nämä ovat asioita, jotka tulisi ottaa huomioon niin kunnassa kuin hyvinvointialueellakin.

Taru Salovaara
sairaanhoitaja, aluevaltuutettu
kunta- ja aluevaaliehdokas (Espoo ja Länsi-Uusimaa)