Blogi 4

Sote ja yksinasuvat

Meillä on yhteiskunnassamme pääasiassa vain kaksi väestöryhmää: perheet (parisuhteessa elävät, kahden vanhemman perheet ja yksinhuoltajat) ja yksinasuvat, sillä muiden kotitalouksien ryhmä on hyvin pieni. Siinä missä perheille suunnitellaan Sote -perhekeskuksia, joissa kehitetään, tutkitaan ja tarjotaan perheille suunnattuja palveluja, on 1,2 miljoonaa yksinasuvaa jäänyt vaille yhtäkään sote-ajatusta palveluidensa kehittämisestä. Sote-palveluiden kehittämisessä ajatellaan, että vain perheillä on elämänmuotoonsa liittyviä erityisiä palvelutarpeita, jotka tulee huomioida ja turvata.

THL:n selvityksessä ”Yksin asuvien hyvinvointi - Mitä tällä hetkellä tiedetään?” todetaan mm., että hyvinvoinnin osalta yksinasuvilla menee useimmilla mittareilla keskimäärin koko väestöä huonommin.  Yksin asuvien kuolleisuus on suurempi ja koettu terveys huonompi. Vanhuksilla yksin asuminen lisää laitosasumiseen päätymisen riskiä ja asumis- ja kotipalvelujen käyttöä. Yksin asuvien työllisyysaste on matalampi ja toimeentulo niukempaa kuin lapsettomilla pareilla ja kahden vanhemman lapsiperheissä.  (Kauppinen jne. 2014.) FinTerveys17 -aineistosta käy ilmi, että yksinasuvat käyvät harvemmin lääkärissä ja he kokevat palveluihin pääsyn heikommaksi kuin jonkun kanssa asuvien ryhmä. Voisi kuvitella, että myös heidän palveluihinsa kiinnitettäisiin huomiota uusissa sote-ratkaisuissa. Yksinasuvista olevan tiedon huomiotta jättäminen kertoo parisuhdenormin hyvin vahvasta tiedostamattomasta vallasta ja asiantuntijoiden välinpitämättömästä suhtautumisesta yksinasuviin.

Yksinasuvan sote-palvelut?

Kysellessäni yksinasuvien sote-palveluista THL:stä ja oman alueeni sote-hyvinvointikoordinaatioryhmästä, sain vastaukseksi mm. ”Näkisimme, että sote-keskus-hankkeen toimenpiteet palvelevat myös yksinasuvia. Kun sote-palveluita kehitetään, kehitetään myös yksinasuvien sote-palveluita, ketään ei ole rajattu tästä pois”. Sote-ajatuksena on siis, että elämänmuotoon liittyvät asiat ovat palveluiden sisällön kannalta merkityksettömiä. Tällaisessa ajattelussa esim. leikkaukseen, vanhuuteen tai mielenterveyteen liittyvät ongelmat tai palvelutarpeet nähdään lähtökohtaisesti samanlaisina riippumatta siitä elääkö yksin vai kaksin. 

Leikkaus toimenpiteenä on toki sama, mutta kuka on se läheinen, joka tukee huonosti voivaa yksinasuvaa kotona tai terveydenhoidon ja Kelan palveluviidakossa? Kuka hakee hänet pois päiväkirurgiasta ja on paikalla kotiuttamiseen vaadittavan ensimmäisen yön? Kuka käy kaupassa. Kuka vaihtaa haavalapun selkää, kun se on mahdotonta tehdä yksin? Tai mistä selvästi perheitä pienituloisemmat yksinasuvat löytävät rahat lääkkeisiin? Parisuhteessa elävän tarvitsee harvemmin miettiä kyseisiä asioita. Elämänmuotojen erot voivat kuitenkin vaikuttaa merkittävästi yksinasuvan hoitoon hakeutumiseen, hoidon onnistumiseen tai kuntoutumiseen.

Yksinasuvien ajatellaan siis saavan tasapäisen lähestymistavan kautta itselleen sopivat ja laadukkaat palvelut ja hoidot terveyskeskuksista, sosiaalitoimesta, vanhusneuvoloista tai erityispalveluista (esim. päihdepalvelut).  Käytännössä tämä ei toteudu yksinasuvien ja parisuhteessa elävien erilaisten tarpeiden vuoksi. Yksinasuvien ja perheellisten erilaisten elämänmuotojen huomioonottamattomuus, tulee johtamaan yksinasuvien palvelupuutteisiin sekä lisääntyviin kustannuksiin tulevassa sote-uudistuksessa. 

Huolta lisää vielä se, että yksinasuvien palveluiden kehittäminen jätetään erityisesti kolmannen sektorin tehtäväksi. Jos tarkastelee vaikkapa Mielenterveysseuran tai A-klinikkasäätiön kuntavaalien aikaisia vaaliohjelmia, voi todeta, että yksinasuvien ryhmä ja sen tarpeet eivät nousseet esille, vaikka yksinasuvat ovat suuri mielenterveys- ja päihdepalveluiden käyttäjäryhmä. Molemmat järjestöt nostavat esille erityisesti perheitä ja järjestöjen kiinnostus kohdistuu selvästi perheille suunnattuun työhön. Miten siis järjestöjen varaan voidaan laskea yksinasuvien palveluiden kehittäminen?

Jos kustannuksia halutaan säästää ja palveluja kehittää yksinasuvien tarpeita vastaavaksi, tulisi tietoa yksinasuvien elämänmuodosta ja palvelutarpeista lisätä sekä tehdä jatkuvaa väestöryhmätasoista hyvinvoinnin seurantaa.

Raija Eeva 

Yksinasuvat ry

puh.joht.